Jäädytetty suklaatuorejuustokakku




Ihanaa päästä postaamaan meidän perheen juhlapöydän herkkujen ehdoton kuningatar, valkosuklaatuorejuustokakku. Kakusta riittää reilut palat kahdelletoista, mutta jos kahvipöydässä istuu serkkulikkamme aviomiehen kaltainen kakkuhirmu, kannattaa kerralla valmistaa pakastimeen yksi ylimääräinen kakku, se kun sulaa tarjoiluvalmiiksi puolesta tunnista tuntiin. Meillä tätä suussasulavaa herkkua on tarjottu erilaisin koristein mm. rippi-, ylioppilas-, valmistujais- ja synttärijuhlissa. Koristelujen vaihtuessa vuodenajan ja juhlan mukaan, pitää marjamelba valkosuklaan makuparina sinnikkäästi pintansa. Mitään erityistä juhlaa herkun tarjoaminen ei mielestämme kuitenkaan edellytä. Näin pääsiäisen kunniaksi rohkaisemme teitä lukijoitakin kokeilemaan reseptiä.

P.s. Meidät löydät nyt myös instagramista @soma_arki



Jäädytetty suklaatuorejuustokakku

Pohja
100g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
½ dl vehnäjauhoja
½ dl perunajauhoja
½ dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

Ohjeet
  1. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää yksi muna ja kuivat aineet.
  2. Leikkaa irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperia ja voitele ja jauhota reunat vehnäjauhoilla.
  3. Paista pohjaa 175˚C uunin keskitasolla n. 20-25min. Anna pohjan jäähtyä.
  4. Irrota reunus, pese se jauhojäämistä ja laita takaisin paikoilleen. Näin reuna jää kauniimmaksi esillepanoa ajatellen.
Päälle
5 liivatelehteä
150-200g valkosuklaata
200g maustamatonta tuorejuustoa
2 kananmunaa
1 dl sokeria
2 dl kuohukermaa
2-3 tl vaniljasokeria

Ohjeet
  1. Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen.
  2. Sulata suklaa ja lisää se jäähtyneenä tuorejuuston joukkoon.
  3. Vaahdota munat ja sokeri. Lisää vaahto suklaa-tuorejuustoseokseen.
  4. Vaahdota kerma ja mausta se vaniljasokerilla. Lisää kermavaahto nostellen seokseen.
  5. Sekoita pehmenneet liivatelehdet tilkkaan kiehuvaa vettä. Lisää sula liivatelehtineste ohuena nauhana varovasti nostellen seokseen.
  6. Kaada valmis seos pohjan päälle. Tasoita ja pakasta.
Kauralastukuppi
18kpl suuria kauralastuja

3 dl kaurahiutaleita
½ dl sokeria
¼ dl siirappia
100g voisulaa
2 rkl kermaa
1 rkl vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta

Ohjeet

Sekoita kaikki aineet keskenään ja nosta taikinasta nokareita pellille (9 nokaretta/pelti). Paista lastuja uunin keskiosassa 175˚C n. 8-10min. Muotoile tarvittava määrä kauralastuista kupeiksi esimerkiksi kahvikupin pohjaa muottina hyödyntäen. Muotoilu tulee tehdä kauralastujen ollessa vielä kuumia. Toimi siis ripeästi, jottei kauralastumassa ehdi jähmettyä.

Tarjoilu
Kakku sulaa tarjoiluvalmiiksi n. ½-1 tunnissa.
Valmista marjamelba soseuttamalla marjat blenderissä tomusokerin kanssa.
Koristeeksi voit valmistaa kauralastukuppeja suklaamunille tai vaihtoehtoisesti leikata ruususta kukinnon ja asettaa sen keskelle kakkua. Kakun pohjan voi myös valmistaa gluteenittomana korvaamalla vehnäjauhot gluteenittomalla jauhoseoksella.



Kommentit

  1. Pakko kokeilla! Juustokakut on parhaita.

    VastaaPoista
  2. Onko mitään ideaa, miten tästä saisi hyvän ilman liivatetta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liivatteen voi korvata esimerkiksi agar agarilla. Perussääntönä on, että agar agar -jauhetta käytetään 10-15g per 1 litra hyydytettävää seosta. Me emme ole kyseistä kakkua vielä agar agarilla hyydyttäneet, joten jos kokeilet, niin kerrothan meille miten resepti toimii! :)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

@soma_arki Instassa